perjantai 12. huhtikuuta 2013

Terveisiä Kuubasta! 18.4. Hyvinkäällä

Ensi viikolla saapuu kommunistisen nuorisoliiton vieraaksi Suomeen, Kuuban kommunistisen nuorisoliiton, Lizette Gonzalez Garcia! Hän osallistuu Suomen sosiaalifoorumiin, joka on 20-21. päivä Helsingissä, jonka lisäksi hänet voi bongata nuorisoliiton järjestämässä kiertueessa ympäri Suomea lähiviikkojen aikana. Kaupunkeina mm. Tampere, Jyväskylä, Vantaa ja Turku. Lisätietoja löytyy nuorisoliiton sivuilta täältä.

Hyvinkäällä Lizette käy torstaina 18.4., jossa Uudenmaan kommunistiset nuoret järjestää keskustelutilaisuuden Kuubasta klo 17 pääkirjaston ryhmätyötilassa. Maan on kauppasaarron oloissa täytynyt kehittää niin vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuin myös omia keinojaan tarjota esimerkiksi kattava terveydenhuoltojärjestelmä kansalaisilleen. Sen kokemukset ovat ainutlaatuisia koko maailmassa ja ne kiinnostavat etenkin nyt, kun kaikkialla maailmassa etsitään keinoja sekä kohottaa ihmisten hyvinvointia että säästää ympäristöä.

Paikalla Lizetten lisäksi myös hiljattain Kuubassa, puolueen delegaation mukana ollut, Milutin Krivokapic Hyvinkään SKP:n osastosta. Tulkaa rohkeasti paikalle keskustelemaan ja esittämään kysymyksiä! Tämä voi olla ainutlaatuinen tilaisuus mitä ei kannata jättää väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti